Mies- ja perhepolitiikkaa

Minulta kysyttiin, että miksi minun sivuiltani ei löydy kirjoitusta eroperheiden isien oikeuksista ja ratkaisuista niihin. Yhtenä teemananikin on ”miehet tarvitsevat tasa-arvotyötä”. Tämä tarkoittaa sitä, että myös miesten ongelmat ovat todellisia ja korjattavia sekä sitä, että miehet pitää saada mukaan tekemään tasa-arvotyötä. Ja nimenomaan kaikkea tasa-arvotyötä.

Alla on, ehkä sekalainenkin esitys, minun ja vihreiden tekemisistä tasa-arvon äärellä. Myös eroperheiden vanhempien oikeuksista. Jokunen ratkaisuehdotuskin sisältyy joukkoon. Kaikissa aloitteissa, kokouksissa ja muissa yhteyksissä, joissa olen ollut ajamassa tai pohtimassa miesnäkökulmaisia tasa-arvokysymyksiä, kyseessä eivät ole yleensä olleet puhtaasti miehiä koskevat tasa-arvokysymykset. Kysymykset ovat koskeneet kaikkia, mutta useasti useammin miehiä kuin muita sukupuolia. 

Mutta tässä lyhyt lista ratkaisuehdotuksia itse kysymykseen:

  • Vanhemmuus ja lasten asuminen tulee oletuksena jakaa puoliksi.
  • Edellä mainittu vuoroasumisesta tulee huomioida käytännön elämässä, esimerkiksi koulukuljetuksissa. 
  • Jos vanhemmuutta ei jaeta puoliksi se pitää lähtökohtaisesti myöntää sille vanhemmalle, joka pystyy paremmin huolehtimaan lasten oikeudesta molempiin vanhempiinsa. 
  • Sosiaalitoimen ja käräjäoikeuksien henkilöstöä tulee kouluttaa vieraannuttamisen havaitsemiseen ja käsittelyyn, sekä eroperheiden auttamiseen. 
  • Suhtaudun varauksella vieraannuttamisen kriminalisointiin, mutta olemassaolevia keinoja, mm. uhkasakkoa, tulee käyttää tehokkaammin. 

 Sivuillani on edellisissä puoluekokouksissa pitämiäni puheita (2011, 2012 1., 2012 2.2013 ja 2014), joissa tasa-arvokysymyksiä sivutaan. Vuoden 2013 vihreiden puoluekokouksessa Vihreällä miesliikkeellä oli kolme puoluekokousaloitetta, joista yksi käsitteli etävanhemman oikeuksia. Tässä ovat vuoden 2013 puoluekokousaloitteet (pdf).

Oheisen linkin takaa löytyy minusta Helsingin Sanomiin tehty juttu, jonka kipinänä oli Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle kirjoittamani Facebook-päivitys huoltoriitoja koskien.

Olen myös Miesjärjestöjen keskusliiton (MJKL) hallituksessa ja sitä kautta tämän vaalikauden loppuajan Tasa-arvoasian neuvottelukunnan miesjaostossa. Näissä tehdyn työn kautta olin myös mukana suunnittelemassa ”Eron jälkeen(kin) jaettu vanhemmuus: Lapsen huolto- ja tapaamiskäytännöt murroksessa” -seminaaria. (Myönnän suoraan, että muut olivat asiantuntevampia ja paremmin verkottuneita tämän asian tiimoilta! Itse olin osittain huolehtimassa siitä, että MJKL:n kautta edustamani Isät lasten asialla ry saa tilaisuudessa puheenvuoron.) Tilaisuudessa julkaistiin myös kannanotto, jonka MJKL myös allekirjoitti.

Ihan viimeisenä: jos sinua kiinnostaa mitä puolueemme ajattelee tasa-arvokysymyksistä ja minkälaisten tasa-arvokysymysten äärellä olemme olleet, yksi hyvä tapa on lukea vihreiden tasa-arvopoliittinen linjapaperi ja vuosittaisen puoluekokouksemme puoluekokousaloitteet, joista Vihreän miesliikkeen ja Suur-Leppävaaran vihreiden tekemissä olen ollut yleensä tavalla tai toisella mukana.

One Comment on “Mies- ja perhepolitiikkaa

  1. Päivitysilmoitus: Eduskuntavaaliteema: TASA-ARVO | Teemu Hokkanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: