Uudenmaan vihreät on nimennyt minut kokouksessaan 10.6.2014 yhdeksi eduskuntavaaliehdokkaistaan.
Jos et tunne minua jo ennestään, täältä löytyy tietoja minusta.
Viime kunnallisvaaleissa teemoinani olivat turva, terveys ja tasa-arvo. Nämä ovat asioita joita ajan edelleen, sillä tehtävää riittää vielä. Alla on joitakin näkökulmia näistä aiheista. En ole valinnut tässä esitettyjä näkökulmia sattumalta, vaan nämä ovat olleet viime aikoina yhteiskunnassamme esillä ja uskon, että ovat tulevalla eduskuntavaalikaudellakin.
Turvallisuus kuuluu kaikille
Ajan turvallisuutta ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspoliittisesta näkökulmasta, vaikka poliisi olenkin. Valtaosa ihmisten ongelmista ja huonoista elämänvalinnoista johtuu elämässä kohdatuista erilaisista vastoinkäymisistä. Jos oikeanlaista apua ei saa riittävän varhaisessa vaiheessa ongelmat pahenevat ja seuraukset ovat hankalia ja kalliita sekä ihmiselle itselleen, että yhteiskunnalle.
Vaikka sosiaali- ja terveystoimella on roolinsa mm. rikollisuuden ennaltaehkäisyssä, yhteiskunnan ja sen jäsenten turvallisuuden takaamiseksi tarvitaan poliisia ja muita lainvalvontaviranomaisia. Nykyinen kehityssuunta on erittäin huolestuttava, sillä jo nyt monia rikoksia jätetään tutkimatta ja poliisipartioille annettavia tehtäviä joudutaan pitämään jonossa, kun tekijöitä ei ole tarpeeksi. Olemme maailman kärkimaita mitä tulee yleiseen turvallisuuteen ja poliisien vähyyteen. Vaikka poliiseja on paljon vähemmän kuin suositellaan, poliisimme on kuitenkin tehokas ja aikaansaava. Aikaansaavuus on kuitenkin uhattuna, jos nykyinen leikkaustahti jatkuu. Jokaisen oikeudesta rauhaan, omaisuuteen ja koskemattomuuteen on pidettävä kiinni!
Omaan rikostutkinnan erikoisalaani liittyen olen huolissani kansalaisten oikeusturvasta erilaisten tietotekniikkarikosten uhrina. Julkisuudessa puhutaan kyberturvallisuusstrategiasta ja vakoilusta, mutta tavallisen kansalaisen sähköpostien luvattomasta lukemisesta, tietokoneelle murtautumisesta taikka hänen arkaluontoisten tai luottamuksellisten tietojensa levittämisestä puhutaan aivan liian vähän. Tietoyhteiskuntaa rakennettaessa tarvitaan kansalaisten luottamus siihen, että heidän sähköiset oikeutensa on turvattu.
Hyvä terveys säästää
Hyvä terveys kuuluu kaikille, mutta edes kaikki ne joille sitä voitaisiin tarjota, eivät sitä saa. Joskus syynä voi olla se, että lääkärille on hankala mennä tai aikoja ei saa. Hoitamaton sairaus on sairauksista kallein. Tämän lisäksi meillä on joukko ennaltaehkäistäviä sairauksia, joiden kulut ovat valtavat sekä ihmisille itselleen, että yhteiskunnalle.
Ennaltaehkäisy ei aina ole helppoa. Osaa ihmisistä ei tahdo saada lääkäriin kuin vasta silloin, kun pää on jo lähes kirjaimellisesti kainalossa. Melko joukko on niitäkin, joille neuvot terveellisestä elämästä ja hyvistä elintavoista kaikuvat kuuroille korville. Ennaltaehkäisyyn ja valistukseen on silti syytä panostaa, sillä niillä voidaan kuitenkin vaikuttaa suuriin joukkoihin ja pitää yllä hyvää kansanterveyttä. Hyvä terveys toimii ihmiselle itselleen resurssina tehdä haluamiaan asioita samalla kun yhteiskunta säästää terveysmenoissa ja hyötyy mahdollisesta työpanoksesta.
On myös oikeasti tärkeä kysymys miten saamme terveyseroja kavennettua. Naisten elinajanodote on tunnetusti pitempi kuin miehillä, vaikka ryhmien sisälläkin on toki vaihtelua. Merkittävällä osalla miehiä se on kuitenkin niin lyhyt, selkeästi muita miehiä ja varsinkin naisia lyhyempi, että he kuolevat keskimäärin suunnilleen siinä iässä kun pääsevät eläkkeelle. Tästä on pääteltävissä, että osa heistä kuolee jo työikäisinä. Tämä on tuhlausta sekä inhimillisesti, että kansantaloudellisesti. Tämä joukko on todennäköisesti juuri se, johon valituskin puree heikoimmin.
Tasa-arvo ei ole tasapaksuutta
Kun puhun tasa-arvosta,tarkoitan monia asioita, kuten esimerkiksi: naisten ja miesten, kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien, seksuaalivähemmistöjen, terveiden ja vammaisten. Tasa-arvo ei ole keneltäkään pois, vaan päinvastoin antaa jokaisen olla ja toteuttaa itseään sellaisena kuin on. Kun jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus mahdollisimman täysipainoiseen elämään ja oman itsensä kehittämiseen, se rikastuttaa yhteiskuntaamme sekä henkisesti, että aineellisesti.
A.C.A.B.
TykkääTykkää
Ei pidä paikkaansa.
TykkääTykkää