Minä

Olen reilu nelikymppinen kahden pienen lapsen isä. Koulutukseltani olen poliisi ja insinööri. Asun Espoon Leppävaarassa.

Työkseni olen vuodesta 2005 tutkinut tietotekniikkarikoksia ja erilaista digitaalista todistusaineistoa moninaisiin rikoksiin vanhempana rikoskonstaapelina Vantaalla ja Espoossa. Nykyään olen poliisin päällystötehtävissä Helsingissä. Olen kasvattanut osaamistani tietotekniikan suhteen työnantajan tarjoamien kurssien lisäksi opiskelemalla poliisin töiden ohessa tietotekniikan insinööriksi. Tällä hetkellä jatkan opintojani Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kohti ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Master’s degree in Cyber Security -ohjelmassa (Ylempi korkeakoulututkinto kyberturvallisuudesta).

Tämän hetkiset poliittiset ja muut luottamustoimeni ovat:

 

Asepalvelukseni suoritin Utin Jääkärirykmentin Laskuvarjojääkärikoulussa. Sotilasarvoltani olen kersantti.

 

Harrastukset

Olen ennen töideni ohella aloitettuja insinööriopintojani harrastanut monia vuosia erilaisia, lähinnä Kaukoidästä peräisin olevia, kamppailulajeja. Olen tämän ohella harrastanut jonkin verran myös muuta urheilua ja juossut viime vuosina mm. muutamia puolimaratoneja kuljettamalla jompaakumpaa lasta mukanani rattaissa.

Luen minkä ehdin, scifin ja fantasian ollessa lähinnä sydäntä. Dekkarit ja seikkailulliset jännitysromaanit menevät myös mukavasti. Viime vuosina tietokone- ja roolipelaaminen on jäänyt muiden kiireiden varjoon, mutta näidenkin parissa olen tunnin poikineen viettänyt.

Harrastan myös pistooliammuntaa ja metsästystä.

 

Miksi Vihreät?

Olen ”äänestysurani” alkuaikoina äänestänyt eri puolueiden ehdokkaita laidasta laitaan, mutta pikku hiljaa Vihreät alkoivat vakiintua puolueeksi, jota äänestin. Ystäväni esimerkin innoittamana aloin tosissani pohtia ylipäätään johonkin puolueeseen liittymistä ja tämän pohdinnan seurauksena Vihreät tuntuivat itsestään selvältä valinnalta.

Minulle kaikkien ihmisten tasa-arvo on tärkeä, vaalimisen ja vaatimisen, arvoinen asia. Ja kun puhun tasa-arvosta, en tarkoita pelkästään miesten ja naisten tasa-arvoa, vaikka tasa-arvotyötä miesnäkökulmasta teenkin. Haluan huolehtia siitä, että esimerkiksi vammaisista huolehditaan ja annetaan heille mahdollisuus liikkumiseen ja osallistumiseen. Annetaan viimein seksuaalivähemmistöille heille kuuluvat, yhtäläiset oikeudet valtaväestön kanssa. Vihreät ovat tässä edellä, vaikka muidenkin puolueiden joukosta tukea löytyy.

Haluan, että luonnosta jää jotain jäljelle myös lapsilleni. Kenties jotain heidänkin mahdollisille lapsilleen. Jo puolueen nimi, Vihreät, viittaa luontoon. Tässäkään asiassa Vihreät eivät ole enää yksin, mutta aikanaan aikaansa edellä tämänkin asian suhteen. Työtä on vielä luonnonsuojelun saralla tehtävänä, ja vaikka Vihreät puhtaasta luontopuolueesta yleispuolueeksi onkin kasvanut, ei luontoa ole missään vaiheessa unohdettu. Eikä meidän elämänlaatumme tarvitse, ainakaan oleellisesti, kärsiä siitä, että jätämme jotain seuraavillekin sukupolville.

Haluan, että yleisiä ihmisoikeuksia noudatetaan jatkossakin, yhteiskunnan joka tasolla. Jokaisen tulee saada olla sellainen kuin on ilman, että häntä siksi syrjitään tai hänen oikeuksiinsa kajotaan.

Olen myös Suomen Punaisen Ristin ainaisjäsen ja kuukausilahjoittaja. SPR:n lisäksi lahjoitan kuukausittain rahaa myös Amnestylle ja WWF:lle. Nämä järjestöt tekevät työtä juuri niiden arvojen ja asioiden eteen, joiden vuoksi Vihreisiinkin liityin.

%d bloggaajaa tykkää tästä: