Tässä kokouksessa päästiin jo vähän aiempien vuosien tunnelmaan kokouksen kestäessä noin kolme ja puoli tuntia. Janne Koskenniemi oli edelleen tuuraamassa Pinja Niemistä vihreiden toisena jäsenenä. Kannattaa lukea myös edeltävä, esityslistaa käsittelevä kirjoitukseni. Varsinaiset kokousasiakirjat ja tiedotteet löytyvät tuttuun tapaan täältä.

Kokouksen ensimmäisenä kokousasiana oli sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys. (Uusin selvitys tullee sivuille aivan lähiaikoina.) Selvityksessä olevien huomioiden lisäksi asiamies kertoi myös muista havainnoistaan ja ajatuksistaan. Yksi näistä oli se, että niin kauan kuin ihmiset luottavat siihen, että apua on saatavissa, on myös toivoa. Pääsääntöisesti ihmisillä on hyvä luotto tämän suhteen, mutta yksittäisissä asioissa petytään. Toinen ongelma on omaisten kohtaaminen. Usein potilaan omaiset koetaan jollakin lailla ongelmaksi, vaikka useimmiten omaiset olisivat hyödyllinen voimavara. Lisäksi asiamies kertoi palvelutarpeen kartoituksen tarpeellisuudesta yli 75 -vuotiaiden kohdalla.

Esitin asiamiehelle kysymykset lääkäreiden kielitaidosta ja sosiaalitoimen yhteistyöstä kolmannen sektorin kanssa. Asiamies piti jopa hieman yllättävänä kuinka vähän hänelle oli tullut palautetta huonosti suomea (tai ruotsia) puhuvista lääkäreistä. Palautetta oli kuitenkin tullut ja hänkin piti tärkeänä sitä, että potilas voi olla varma siitä, että tulee ymmärretyksi. (Vaikka hoito itsessään olisikin yhtä laadukasta.)

Kokemuksiin yhteistyön heikkenemisestä kolmannen sektorin kanssa asiamies ei osannut ottaa kantaa, mutta piti mahdollisena esittämääni näkemystä kiireiden lisääntymisestä. Mielestäni kolmatta sektoria ei todellakaan saa unohtaa, sillä tässä voi olla mahdollisuus resurssien säästämiseen, kunhan muistetaan pitää viranomaisten perustehtävistä edelleen kiinni.

Vammaisasiamies painotti näkökulman ottamista vammaisten perheisiin lisäämällä lasten ja perheiden osallisuutta konkreettisilla toimilla. Asiamies halusi myös turvata oppilashuollon resurssit ja sen selvittämistä kuinka usein syrjäytymisen taustalla on erilaiset neurologiset syyt. Ei myöskään ole tietoa kuinka moni nuori syrjäytyy koulutuksen jälkeen tai siitä syystä, että ei ylipäätään pääse mihinkään koulutukseen.

Kysyin vammaisasiamieheltä vammaisten nuorten työllistymisestä ja esteettömyydestä sekä yleisillä paikoilla, että julkisissa tiloissa. Asiamies totesi, että EKKU:n toiminnassa voi olla parantamista, kuten vammaisten nuorten työllistämisessä ja työllistymisessä ylipäätään. Tähän liittyy oleellisesti se, että vammaisen on todella vaikea päästä esimerkiksi ammattikouluun tai edes erityisammattikouluun. Tässä asiassa ollaan monissa Euroopan maissa jo huomattavasti edellä.

Yleisiä paikkoja koskien on valitettavasti tiedossa, että esimerkiksi kevyen liikenteen väylien auraus ei ole kovin korkealla prioriteettilistalla. Lumet myös usein kasataan juuri vammaisille tarkoitetulle pysäköintipaikalle, se kun usein sattuu olemaan tyhjänä. Julkisista tiloista ei ole tehty Espoossa kattavaa kartoitusta, mutta julkisten tilojen puutteita varten on palautejärjestelmä.

Sydäntä särkevin asia on kuitenkin se, että vammaisia lapsia edelleen kiusataan kouluissa vammaisuudesta johtuen. Kiusaaminen on ahdistavaa ja säilyy pitkään mielessä, mutta on toisaalta asia, jonka korjauskaan ei maksa paljoa. Kyseessä on kuitenkin hyvin pitkälti asenteesta ja empatiasta.

Viidentenä kohtana käsiteltiin Leppävaaraan tulevaa Elä- ja asu seniorikeskusta. Hyvänä huomiona kokouksessa tuli esille se, että nykyään vanhainkodit ja vastaavat sijoitetaan keskeisille paikoille, eikä ”metsiin ja soiden päälle”. Kyseessä on samalla merkittävä arvostuksen näyttäminen. Jokaiselle tuleva oman tilan koko on 25 neliötä, joka on kuulemma varsin vertailukelpoinen koko. Jos seniorikeskukseen sattuu tulemaan pariskunta, on kaksi huonetta mahdollista yhdistää yhdeksi 50 neliömetrin tilaksi. Tässä kohtaa kyseessä on kuitenkin vasta tarveselvitys. Suunnitelman tarkemmat yksityiskohdat selviävät mahdollisesti jo huhtikuussa esiteltävässä hankesuunnitelmassa.

Ympäristöterveydenhuollon äkkiseltään hiukan murheelliset tilastot vuodelta 2012 käsiteltiin kuudentena kohtana. Suunnitelmat tuodaan vuosittain lautakunnan nähtäväksi ennen kuin ne hyväksytään. Toteutuneiden tutkimusten määrä suhteessa suunniteltuihin on matala, mutta tulokset ovat parempia kuin edeltävänä vuonna ja kuulemma kestävät vertailun Helsinkiin ja Vantaaseen. Akuutit tutkimukset, yleensä jonkun tekemä ilmoitus, ajaa luonnollisesti suunniteltujen tutkimusten ohi. Yhtenä syynä ollut henkilöstövajaus on kuulemma paikattavissa, koska työmarkkinoilla on kuulemma osaamista, mutta täyteen työtehoon ei kuulemma päästä kovin nopeasti.

Seitsemäntenä kohtana oli vastaus aluehallintovirastolle Espoon terveydenhuollon hoitojonoista. Tämän kirjoituksen ilmestymisviikon maanantaina yli kolme kuukautta jonottaneita oli 275 potilasta. Samana päivänä Espoon valtuusto palautti valtuustoaloitteen terveyspalveluiden varmistamiseksi uudelleen valmisteltavaksi. Tämän tiimoilta sosiaali- ja terveyslautakunta pitävät iltakoulun kaupunginhallituksen kanssa paria tuntia ennen seuraavaa lautakunnan kokousta. Tällöin jo tehdyt toimenpiteet hoitojonojen purkamiseen ja tällä hetkellä vireillä olevat suunnitelmat esitellään tarkemmin. Kirjoitan aiheesta sen ollessa ajankohtaisempi.

Viimeisenä asiana käsiteltiin lautakunnan jäsenen tekemää selvityspyyntöä, johon toivotaan vastausta jo huhtikuun kokoukseen. Pyyntö löytyy kokonaisuudessaan kokoustiedotteesta, mutta kommentoin pyynnön viimeistä kohtaa palveluseteleiden käytön laajentamisesta: Mielestäni palveluseteleihin käytettävät resurssit tulisi ensisijaisesti käyttää Espoon omaan terveydenhuoltoon  siksi, että muuten niillä ruokitaan vain yksityistä terveydenhuoltoa edelleen Espoon oman terveydenhuollon ongelmista huolehtimista vaikeuttaen.