Byrokratiaan kuolleet lapset

Viime päivinä julkisuudessa on keskusteltu, varsin aiheellisesti, lastensuojelusta ja siihen liittyvästä viranomaisyhteistyöstä. Pari ongelmaa, tai näkökulmaa, on jäänyt mielestäni varsin vähälle huomiolle.

 

Hyvin usein poliisilla on lapseen kohdistuneen rikoksen tutkinnan myötä varsin hyvä käsitys siitä, millaisissa oloissa lapsi elää. Poliisi myös, ainakin oman käsitykseni ja kokemukseni mukaan, ilmoittaa näistä asioista sosiaalitoimelle lakisääteisen lastensuojeluilmoituksen muodossa. Olen tosin kuullut puhuttavan, että enemmänkin voisi tehdä. Joillakin paikkakunnilla jopa huomattavasti.

 

Itsekin olen muutaman lastensuojeluilmoituksen tehnyt. Kerran kelvottomista elinoloista, joista toimitin todisteena otteen kotietsintävideosta ja useammankin kerran jos lapsen epäiltiin syyllistyneen rikokseen tai alle 15-vuotiaana tehtyyn rikolliseen tekoon. Minkäänlaista palautetta en ole niistä kuitenkaan saanut. Eikä kuulemma moni muukaan poliisi. Ilmoitukset häviävät ”sinne jonnekin”.

 

Edellä mainittu ei kuitenkaan ole niitä suurimpia ongelmia, joihin tässä pääsen kohta pureutumaan. Hiukan suurempi ongelma ovat tapaukset, joissa esimerkiksi poliisille ei tehdä ilmoitusta. Lastensuojelulaki velvoittaa tekemään ilmoituksen poliisille, jos lapsen epäillään olevan uhrina Rikoslain 20. luvun sisältämässä rikoksessa, eli seksuaalirikoksessa. Ilmoitusvelvollisuus on myös, jos lapsen epäillään olevan uhrina Rikoslain 21. luvun mukaisessa rikoksessa, jossa maksimirangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Nämä ovat siis henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia, kuten esimerkiksi pahoinpitely. Tämän maksimirangaistuksen alle jää kuitenkin lievä pahoinpitely, vammantuottamus ja pelastustoimen laiminlyönti. (Pelastustoimen laiminlyönti tarkoittaa lyhyesti sitä, että ei hanki apua sille, joka selvästi avun tarpeessa on.) Jokainenhan saa ilmoittaa epäilemästään rikoksesta, mutta miksi ihmeessä rikollisen teon rajanvetoa joutuu pohtimaan sosiaalialan ammattilainen, eikä rikostutkinnan? Onko kyseessä lievä vai ”tavallinen” pahoinpitely? Entä onko vammantuottamus törkeä vai ei… Ja jos lievempi kanta voittaa, mistä lapsi saa oikeutta jos häntä edustavat vanhemmat olisivatkin itse epäiltyjä?

 

Takaisin poliisiin. Kuten alussa totesin, poliisilla on usein hyvää tietoa tapahtumista. Poliisi voi esimerkiksi kuulustella laajan joukon todistajia, johon sosiaalitoimella taas ei ole mahdollisuutta. Poliisi myös ilmoittaa tietonsa sosiaalitoimelle, mutta joutuu usein sanomaan, että tietoa ei voi käyttää esimerkiksi huostaanottopäätöksessä esitutkinnan (l. rikostutkinnan) ollessa kesken. Esitutkintaan liittyvät tiedothan ovat lähtökohtaisesti salaisia ja kun kyse on kuitenkin vasta epäilystä, voi tähän liittyä oikeusjärjestyksessämme vallitsevaan ”syytön, kunnes toisin todistetaan” periaatteeseen liittyvä ristiriita. Äkkiä ajateltuna tulisi kuitenkin mieleen, että eikö lapsen etu kuitenkin aja yli sen, saadaanko esitutkinta hoidettua kunnialla loppuun? Kyllä. Ja… ei. Entäs jos esitutkinnan lopputuloksesta riippuu huostaanottopäätöksen kohtalo? Entä uhrin oikeus oikeuteen ja mahdollisiin korvauksiin? Kärsimystä ei toki poisteta rangaistuksilla ja rahalla, mutta ilman tuomiota ei korvauksia tule senttiäkään. Tämä jos mikä on herkkää tasapainoilua ja vaatii ilman muuta perinpohjaista selvitystä.

 

Toinen poliisin ja sosiaalitoimen yhteistyöhön liittyvä ongelma on sosiaalitoimen toimintatapa. Tämä toimintapata on sinänsä ymmärrettävä, kun ottaa huomioon, kuinka suuresta asiasta päätetään silloin kun jonkun lapsi viedään pois. Ei ole montaakaan vuosikymmentä siitä kun esimerkiksi Espanjassa lapsia kaapattiin valtion toimesta rangaistuksena poliittisesta erimielisyydestä. Lastensuojelulaissa on listattu varsin seikkaperäisesti ne dokumentit, joita tulee tuomioistuimelle esittää, jos lapsi halutaan ottaa huostaan. Lista ei ole aivan lyhyt. Näiden vaatimusten ja päätettävän asian suuruudesta johtuen prosessin on oltava niin läpinäkyvä, erityisesti asianosaisten suuntaan, kuin mahdollista. Tästä johtuen sosiaalitoimessa kirjataan tunnontarkasti ylös kaikki kuhunkin lapseen liittyvät yhteydenotot, joita esimerkiksi poliisi tekee. Ongelmaksi tämä muodostuu silloin, kun kyselyitä tehdään esitutkintaan liittyen. Esitutkintaan, jonka tietojen pitäisi olla salaisia esimerkiksi epäillyn suuntaan niin pitkään kuin tietojen paljastamisella ei enää voida vaarantaa esitutkintaa. Usein nämä tiedot vuotavat, kun lastensuojelutoimenpiteen kohteena olevan lapsen vanhempi soittaa lastensuojeluun ja kysyy, mitä uutta hänen lastaan koskevia asioita on ilmennyt. Tämäkin asia on onneksi hoidettavissa koulutuksella.

 

Ylipäätään ongelmana ovat, kuinkas muuten, resurssit. Sekä poliisin, että lastensuojelun. Puolen työpäivän kestävä neuvottelu yhdestä tapauksesta on puoli työpäivää pois kaikista muista hoidettavista tapauksista. Tämä aika on myös pois koulutuksesta ja siitä, että asioita ehdittäisiin toden teolla miettiä. Miettiä siksi, että lehdissä esillä olleet tapaukset ovat, kuinkas muuten, vain jäävuoden huippu. Suomessa hyväksikäytetään ja pahoinpidellään lapsia huoltajien tai heidän lähipiirinsä toimesta paljon enemmän, kuin lehtiä lukemalla voisi uskoa. Miettiä siksi, ettei byrokratian rattaisiin kuolisi enää yhtään lasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: