Tämä on eittämättä aihe, josta voi saada lukuisia lämpimiä keskusteluja. Ja on muuten käytykin. Puoluekokouksessa periaateohjelman luonnokseen ehdotettiin lisäystä (pdf, rivi 318, useampi versio), jossa oli erikseen maininta naisiin kohdistuvasta väkivallasta.  Periaateohjelmatyöryhmän työn ja muiden aloitteiden myötä sen lisäksi mainittiin lähisuhdeväkivalta noin yleisesti.

Pidin asiasta kriittisen puheenvuoron, jonka lähtötiedot ovat tästä aiheesta aikaisemmin Vihreän Miesliikkeen blogiin yhdessä Hanna-Kaisa Lähteen  kanssa kirjoittamastamme kirjoituksesta. Tässä kirjoituksessa on myös kattava lähdeluettelo. Jos haluat perehtyä aiheeseen paremmin kuin alla olevan puoluekokouspuheenvuoron verran, kannattaa lukea tuo edellä mainittu teksti. Luitpa kumman vain, esitän puoluekokouspuheen jälkeen asiasta muutamia huomioita, joista oli jo periaateohjelman lisäyksissä mainittu, mutta joita ei ole edes tuossa minun ja Hanna-Kaisan kanssa kirjoittamassamme pitemmässä tekstissä tuotu esiin.

Arvoisa puoluekokousväki

Vuosina 2002 – 2007 tehdyistä 489 miehiin kohdistuneesta henkirikoksesta noin 6 % oli nykyisen tai entisen kumppanin tekemiä. Samana aikana naiset olivat henkirikoksen uhreja 208 kertaa ja näistä 64 % oli nykyisen tai entisen kumppanin tekemiä. Tässä voidaan toki ottaa huomioon, että esimerkiksi vuosina -98 – 2000 noin puolet henkirikoksista oli miesten keskinäistä, erityisesti juuri miehille tyypillistä väkivaltaa, joka myös ansaitsisi erillisen ehkäisyohjelman. Edellisestä huolimatta on selvää, että naiset saavat parisuhteessa pelätä henkensä puolesta miehiä useammin.

Pahoinpitelyjen kohdalla tilanne on kuitenkin toinen, kun tarkastellaan muita kuin poliisin tilastoja, joiden heikkoudet yhteiskunnan tilan kuvaajina itse poliisina tiedän. Vuonna 2009 tehdyssä kyselyssä 4,4 % miehistä oli ollut edellisen vuoden aikana fyysisen parisuhdeväkivallan uhrina nykyisessä parisuhteessaan, kun naisten vastaava luku oli 3,7 %.

12 – 18 -vuotiaiden tyttöjen ja poikien väkivaltaista käyttäytymistä kartoittaneessa kyselyssä 97 % pojista, mutta vain 61 % tytöistä ei hyväksynyt väkivaltaa ollenkaan seurustelukumppaniaan kohtaan. Samassa kyselyssä alle 2 % tytöistä kertoi poikaystävänsä lyöneen heitä, kun taasen pojista 13 % kertoi nykyisen tyttöystävänsä lyöneen heitä.

Edellisen perusteella kysyn, tarvitaanko tasa-arvon puolueessa Vihreissä todella erillistä mainintaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta? Haluammeko työntää miesten kokeman väkivallaan, joka ei ole marginaalista, tästä huolimatta marginaaliin?

Täten ehdotan, että työryhmän ehdotuksesta riville 314 poistetaan alkuosa naisiin kohdistuvasta väkivallasta, mutta jätettäisiin esitys sanasta lähisuhdeväkivalta eteenpäin ennalleen, sillä väkivallan vähentäminen on kaikissa tapauksissa hyvä. Muuten Moringin esittelemän ehdotuksen pohjalta tehdyt esitykset tasa-arvon edistämiseksi saavat ainakin minun vilpittömän kannatukseni.

Yrityksistämme huolimatta varsinaiseen Vihreiden periaateohjelmaan lisättiin äänestyksien jälkeen kappale ”Naisiin kohdistuva väkivalta ja lähisuhdeväkivalta ovat vakavia yhteiskunnallisia ongelmia, joita on ehkäistävä ja joihin on puututtava.”

Kuten periaateohjelman muutosesityksissäkin todettiin, naiset eivät edes ole heikoin ryhmä. Heikoimmassa asemassa ovat ilman muuta lapset. Ja vanhukset. Molemmilta voi hyvinkin puuttua kyky puolustaa itseään lähisuhdeväkivallalta. Minusta periaateohjelmaan tehty kirjaus ainoastaan varmistaisi sen, että miesten kokema lähisuhdeväkivalta, erityisesti naiskumppanin harjoittamana parisuhdeväkivaltana, jää edelleen marginaaliin.