Ensimmäinen puheeni vuoden 2012 puoluekokouksessa, ympärileikkauksista

Pidin puheen ympärileikkauksista. Olin Suur-Leppävaaran vihreiden puoluekokousedustaja, mutta Sulevilla ei ollut ns. omia asioita puoluekokouksessa ajettavanaan, pidin Vihreän miesliikkeen asioita esillä. Aiemmassa postissani koskien vuoden 2011 puoluekokousta kerroinkin jo toisesta miesliikkeen aloitteesta. Tässä puhe koskien toista:

 

Arvoisa puoluekokousedustajat, hyvät ihmiset.

Lapsille tehtävät uskontoon tai kulttuuriin liittyvät ympärileikkaukset, nyky-Suomessa lähinnä poikien, ovat edelleen kiistanalainen aihe. Pyydän, että asiaa käsitellään vielä aloitetyöryhmässä.   Tässä puheessa haluan muistuttaa kaikkia kokousedustajia niistä ympärileikkaukseen liittyvistä seikoista, joista ei ole epäselvyyttä.

Yksikään länsimainen lääkäriliitto ei suosittele ympärileikkauksia
ilman erityistä lääketieteellistä tarvetta ja moni lääkäriliitto Suomea ja Ruotsia myöten vastustaa poikien ympärileikkausta, koska  marginaaliset hyödyt eivät vastaa mahdollisia haittoja ja komplikaatioriskejä.Meillä on uskonnonvapaus, kuten kuuluukin. Mutta vanhempien uskonnonvapaus ei oikeuta peruuttamattoman vahingon tuottamiseen vauvalle, joka ei edes ymmärrä mitä sana uskonto tarkoittaa. Tai edes nuorelle, jonka tosiasiallinen uskonnonvapaus alkaa vasta kun hän täysi-ikäisenä saa itse päättää uskontokuntaan kuulumisestaan tai kuulumattomuudestaan.

Lainsäädäntö on saanut tyttöjenkin ympärileikkaukset vähenemään Euroopassa. Jopa ne versiot tyttöjen ympärileikkauksesta, jotka ovat vahingoiltaan huomattavasti lievempiä kuin poikien ympärileikkaus. Ruotsissa ympärileikkauksista on salliva erillislaki, mutta silti ruotsalaiset ja Ruotsissa asuvat käyvät  ulkomailla aivan yhtä paljon silpomassa poikiaan kuin ennenkin. Siksipä Ruotsin lastenlääkäriliitto on muuttanut kantansa ympärileikkaukset kieltäväksi.

Vihreät on vapauden ja ihmisoikeuksien puolue. Pidetään tätä yllä antamalla täysivaltaisten ihmisten itse, omasta tahdostaan, päättää myös omista ympärileikkauksistaan.

Vihreä miesliike ajoi ympärileikkausten täyskieltoa, mutta tämä hävisi äänestyksessä. Aloitetyöryhmässä puoluehallituksen päätösesitys sorvattiin kuitenkin alkuperäistä jyrkempään muotoon (pdf, toinen aloite) ja tätä voidaan pitää ainakin edistysaskeleena, jos ei vielä voittona, ympärileikkausten lopettamiseen tähtäävissä toimissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: