Minulla ei ole omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu olla homoseksuaali. Muihinkaan seksuaalisiin vähemmistöihin en koe kuuluvani.  En tuo tätä esiin tuputtaakseni  heterouttani, vaan kertoakseni kirjoittajan, mahdollisesti vajavaisen, näkökulman.

Usein kun olen keskustellut seksuaalivähemmistöistä, yleensä homoista, joku sanoo jotakuinkin seuraavaa: ”Ei mulla mitään homoja vastaan ole, mutta ärsyttää kun sitä nykyään tuputetaan joka paikassa!”

Onhan tuossa pieni totuuden siemen. Ei muutama vuosikymmen sitten esimerkiksi televisiossa ollut homoja, aitoja tai näyteltyjä, samalla tavalla kuin nyt. Hyvä jos ylipäätään oli televisio kaikilla! Ei silloin samaa sukupuolta oleva pari voinut baarissa toisiaan suudella. Hyvä jos vieläkään. Jos ei henkilökunta enää heitä ulos, niin kyllä muutama asiakas vähintään pienen huutelun saa aikaiseksi. Huutelijoiden mielestä on ihan ok vähän huudella moisesta käytöksestä, mitäs tulevat tuputtamaan homouttaan. Menisivät niihin omiin paikkoihinsa.

Entäs arkisempi ympäristö? Koulun tai työpaikan ruokala tai taukohuone. Sieltä se homo taas maanantaiaamuna tulee kahvikupilliselleen ja kertoo kuinka hauskaa heillä oli puolison kanssa viikonloppuna. Kävivät kuulemma oikein elokuvissa ja illallisella. Kestämätöntä! Kehtaakin pilata toisten aamukahvin tuputtamalla homouttaan taas kaikille! Olisi vaikka kokonaan puhumatta parisuhteestaan, jos ei kerran voi olla hetero.

Ja se vielä se käsi kädessä kävely, ihan julkisella paikalla. Lasten nähden vielä! Miksi, voi miksi ne eivät voi pitää toisistaan kädestä kiinni kotonaan? Siellä ne eivät häiritsisi ketään, mutta kun tulevat, aivan vieraat ihmiset, julkiselle paikalle tuputtamaan suuntautumistaan!

Nyt. Mietippä edellä kuvattuja esimerkkejä omalle kohdallesi. Miltä tuntuisi, etenkin uuden rakkauden huumassa, olla kädet taskussa muualle vilkuillen, rakkaan ihmisen ollessa vieressäsi. Ei voi suudella, ei pitää kädestä. Et voi töissä kertoa kuulumisiasi. Puhut puolisosta tai kumppanista, et miehestä tai vaimosta. Välttelet aihetta, joskus lähimpien sukulaistesi tai ystäviesikin seurassa. Heti kun avaat suusi, pidät kädestä, oletkin yhtäkkiä homouden tuputtaja.

Tätä on edelleen elämä 2000-luvun Suomessa, tasa-arvoisten maiden kärkijoukoissa. On totta, että asenteet muuttuvat hitaasti, etenkin jos ne on ”ylhäältä” annettu, mutta omien ennakkoluulojen ei saa antaa haitata ihmisten onnen tavoittelua.  Tasa-arvoinen avioliittolaki olisi tässä askel oikeaan suuntaan. Demokraattisen oikeusvaltion tulisi suojella vähemmistöjä enemmistön ylivallalta, eikä sallia vähemmistöjen syrjintää enemmistön kulloisenkin mielipiteen mukaan. Se tuntuu välillä joiltakin lakiemme säätäjiltä unohtuvan.

Niin ja se tärkein: mitä tehdä, jos samaa sukupuolta olevien keskinäinen suutelu häiritsee? Hymyile tyytyväisenä siitä, että joillakin on ainakin hetken onni ja keskity vaikka huolehtimaan oman kumppanisi huomioimisesta. Kaikille, aikuisille ja lapsille, vastaus kysymykseen ”Miksi?”, pitäisi olla sama: Se tekee heidät onnelliseksi.