Poliittisia puheita olen muutaman pitänyt ja näitä puheita varten kirjoittanutkin, mutta blogia en ole koskaan pitänyt. Ensimmäiseen blogikirjoitukseen sopii siis hyvin aiheeksi blogin pitäminen. Ja koska tämä sivusto on perustettu poliittisiin tehtäviin pyrkimisen edesauttamiseksi, aion kirjoittaa jonkun rivin ensimmäistä kertaa ehdokkaana olemisesta.

Joillekin blogi on kuin päiväkirja. Sinne kirjoitetaan tekemisiä ja tuntemuksia, se suojataan salasanalla ja sitä saavat lukea vain tarkkaan valitut. Sitten voidaan kirjoitella ansaintamielessä. Mitä enemmän lukijoita, sitä enemmän mainosrahaa. Sitten on esimerkiksi tämä blogi, jolla yritän välittää ajatuksiani yleisen mielipiteen muokkaamiseksi, keskustelun herättämiseksi ja… no, saadakseni ääniä. Kaikissa mahdollisissa vaaleissa.

Tästäpä pääsemmekin mielenkiintoisen asian äärelle. Silloin tällöin lueskelen Oden ja Jyrki Kasvin blogeja. Ja niitä muuten lukee muutkin. Kuten Halla-ahon Scriptaa tai Arhinmäen tekstejäkin. Eikä esimerkiksi Stubbinkaan tarvitse ihan itsellensä kirjoittaa. Nämä ihmiset ovat kirjoittaneet. Ja sitten vielä vähän… kirjoittaneet. Jossakin vaiheessa, vaalien tai kirjoitusten kautta, on päästy asemaan, jossa herättää kiinnostusta, vaikka asiaa ei aina olisikaan. Ja silloinpa vasta ne kirjoitukset, jotka herättävät huomiota, vasta herättävätkin huomiota!

Mutta miten minä pääsen siihen? Katsotaanpa. On minulla ainakin asiaa, mutta erottuuko se? Onko asiani niin huomiota herättävää? Pitäisikö siitä varta vasten tehdä? Jaksaako joku innostua espoolaisen kunnallispoliitikoksi pyrkivän miehen jorinoista? No, eiköhän joku kaveri tai puoluetoveri edes muutaman lue.

Erottumisesta pääsenkin huteralla aasinsillalla ehdokkaana olemiseen. Jossa siis ei voi menestyä, jos ei vähän erotu. Mutta se ehdokkuus. Viimeksi tämä ehdokkuus konkretisoitui kun olin ostamassa uusia silmälaseja. Silmälasit ovat näet kätevät. Niillä näkee paremmin. Niissä myös usein näyttää paremmalta. Ne keskittävät katsojien katseen silmiin ja silmillä, niillä hurmataan äänestäjät. Tai niin ainakin minun on annettu ymmärtää. Niinpä suhtauduin aiempaa huolellisemmin lasien valintaan, kuunnellen herkällä korvalla vaimoani ja kotimatkani varrella ahkeroivan optikkopariskunnan jäsentä. Nimittäin pieni epävarmuus alkoi yhtäkkiä hiipiä mieleeni. Mitä jos lasit OIKEASTI vaikuttavat sen ratkaisevan muutaman äänen verran? Hyvä ulkonäkö kun ei politiikassakaan haittaa. Mutta auttavatko yhdet silmälasit niin paljon? Muuten kuin olemalla pois minua katsovan nenältä? En todella tiedä. Eikä tämä varmasti ole ainoa yksityiskohta, jota tulen vastaisuudessa miettineksi.

Yritän kuitenkin olla oma itseni. Ja nimenomaan yritän, sillä jossakin tilanteessa saatan vahingossa alkaa pönöttämään. Ja kun pönöttää, alkaa suoltamaan pönötyshabitukseen sopivaa puhetta, joka kuulostaa hyvältä, mutta ei kerro mitään. Päästämään suustaan mattoa, johon voi kääriytyä, kun vähän jännittää. Tällaisia vahinkoja on nähty sattuvan taitavillekin pönötyksen vastavoimille.

Vaikka minulla lienee kyllin haastetta saada itseni edes varasijalle, saatika saada tästä sivustosta edes joita kuita kiinnostava, lisään itselleni vielä yhden. Mahdollisesti vaikean. Tavoitteeni tälle sivustolle ja erityisesti tuleville pyrkimyksilleni poliittisena toimijana on, että en ala tärkeän näköisenä pönöttämään. Muistuttakaa, jos joskus pääsee unohtumaan.